TOSITARINOITA
Karinan ja Karinin syöpätarina
Äiti ja tytär sairastuivat syöpään samassa elämänvaiheessa – vaikka lääkärit sanoivat, ettei heidän syöpänsä ole perinnöllinen. Lue heidän tarinansa alta.
Karina:
Olin käynyt seulonnassa, josta löytyi jotakin. Minut pyydettiin lisätutkimuksiin. Aloin tietenkin heti itse tutkia vasentani rintaani, mutta en tuntenut siinä mitään. Olin vakuuttunut siitä, että mitään syytä huoleen ei ollut, enkä oikeastaan kiinnittänyt asiaan enää huomiota. Toisella käynnilläni minulle kerrottiin, että se oli liian pieni käsin havaittavaksi. Syövän in situ-muoto, joksi he sitä kutsuivat. Se tarkoittaa syövän esiastetta. He halusivat tehdä leikkauksen vielä saman kuun aikana, kaikki aikataulut ja suunnitelmat olivat valmiina. Minulle annettiin ajanvaraus, kerrottiin mitä tehdä, kuinka peseytyä leikkausta edeltävänä päivänä, mitä syödä ja juoda ja sain erityisvalmisteiset rintaliivit. Menin kotiin aviomieheni luo shokissa.
Olin käynyt seulonnassa, josta löytyi jotakin. Minut pyydettiin lisätutkimuksiin. Aloin tietenkin heti itse tutkia vasentani rintaani, mutta en tuntenut siinä mitään. Olin vakuuttunut siitä, että mitään syytä huoleen ei ollut, enkä oikeastaan kiinnittänyt asiaan enää huomiota. Toisella käynnilläni minulle kerrottiin, että se oli liian pieni käsin havaittavaksi. Syövän in situ-muoto, joksi he sitä kutsuivat. Se tarkoittaa syövän esiastetta. He halusivat tehdä leikkauksen vielä saman kuun aikana, kaikki aikataulut ja suunnitelmat olivat valmiina. Minulle annettiin ajanvaraus, kerrottiin mitä tehdä, kuinka peseytyä leikkausta edeltävänä päivänä, mitä syödä ja juoda ja sain erityisvalmisteiset rintaliivit. Menin kotiin aviomieheni luo shokissa.
Minulla ei ollut kokemusta sairaaloista. Elin elämäni parasta aikaa, tein töitä, urheilin paljon, tapasin sukulaisia ja ystäviäni. Kaikki toistelivat, kuinka onnekas olin, että syöpä löydettiin niin aikaisin. Olin vihainen, että minua sanottiin onnekkaaksi. En todellakaan tuntenut itseäni onnekkaaksi.
Leikkauspäivänä olin äärimmäisen hermostunut, ja mieheni ajoi minut sairaalalle. Covid-rajoitusten vuoksi hän ei voinut tulla sisälle kanssani. Minusta tuntui, että minua heiteltiin paikasta toiseen. Ensin röntgenkuvaukseen, sitten toiseen yksikköön, jossa rintaani laitettiin metallilanka, ja lopulta leikkaukseen. Minusta tuntui, kuin olisin ollut kävelemässä teuraaksi.
Leikkauspäivänä olin äärimmäisen hermostunut, ja mieheni ajoi minut sairaalalle. Covid-rajoitusten vuoksi hän ei voinut tulla sisälle kanssani. Minusta tuntui, että minua heiteltiin paikasta toiseen. Ensin röntgenkuvaukseen, sitten toiseen yksikköön, jossa rintaani laitettiin metallilanka, ja lopulta leikkaukseen. Minusta tuntui, kuin olisin ollut kävelemässä teuraaksi.
Kun tapasin sairaanhoitajat, aloin sittenkin tuntea oloni onnekkaaksi. He huomasivat hermostuneisuuteni jo kaukaa ja rauhoittelivat minua. He kertoivat, että kyseessä oli rutiinitoimenpide, ja vitsailivat piristääkseen minua. He kertoivat minulle, miten pitkälle syövän hoidossa on päästy tutkimustyön ansiosta. He juttelivat myös arkipäiväisistä asioista, kuten puutarhanhoidosta ja tanssimisesta, ja siitä, että näkisin hoitajista unta nukutuksen aikana. Kun luulin, että minut nukutettaisiin laittamalla maski kasvoilleni, he nauroivat ja sanoivat minun katsoneen liikaa elokuvia. He pitivät kädestäni kiinni ja pian olin jo unessa.
Leikkaus meni hyvin, ja syöpäalue saatiin poistettua. Kontrollikäynnillä ei kuitenkaan oltu varmoja, oliko kudosta poistettu riittävästi, joten jouduin vielä toiseen leikkaukseen. Samat hoitajat huolehtivat minusta silloinkin, ja tällä kertaa tiesin jo, että minut nukutetaan pistoksella. Ei maskilla. Hoitajan käsi omassani rauhoitti minut tälläkin kertaa.
Koska syöpäni havaittiin varhaisessa vaiheessa, se voitiin hoitaa leikkauksella ja muutaman viikon sädehoidolla. Kemoterapiaa ei tarvittu, ja kaikki tapahtui sujuvasti ja nopeasti. Olen iloinen, että menin mammografiaan viime lokakuussa. Tiedän nyt olevani yksi hyväonnisista, joilta syöpä on löydetty varhain.
Tunnen oloni onnekkaaksi.
Leikkaus meni hyvin, ja syöpäalue saatiin poistettua. Kontrollikäynnillä ei kuitenkaan oltu varmoja, oliko kudosta poistettu riittävästi, joten jouduin vielä toiseen leikkaukseen. Samat hoitajat huolehtivat minusta silloinkin, ja tällä kertaa tiesin jo, että minut nukutetaan pistoksella. Ei maskilla. Hoitajan käsi omassani rauhoitti minut tälläkin kertaa.
Koska syöpäni havaittiin varhaisessa vaiheessa, se voitiin hoitaa leikkauksella ja muutaman viikon sädehoidolla. Kemoterapiaa ei tarvittu, ja kaikki tapahtui sujuvasti ja nopeasti. Olen iloinen, että menin mammografiaan viime lokakuussa. Tiedän nyt olevani yksi hyväonnisista, joilta syöpä on löydetty varhain.
Tunnen oloni onnekkaaksi.
Karin:
Vuonna 1995 olin 53-vuotias, eli samanikäinen kuin tyttäreni oli sairastuessaan syöpään. Oma tarinani on oikeastaan aivan päinvastainen kuin hänellä. Huomasin kehoni oikealla puolella herneenkokoisen kyhmyn ja mainitsin siitä vuosiseulonnassa sairaanhoitajalle. Hän sanoi, ettei ole mitään syytä olla huolissaan. Muutama kuukausi myöhemmin kotikaupunkiini avautui uusi lääkärikeskus, jonne poikkesin esittämään saman kysymyksen. Nyt kyhmy oli kasvanut jo saksanpähkinän kokoiseksi. En ollut huolissani, ajattelin vain, että se oli vähän epätavallista. Minulle tehtiin muutamia testejä, ja sen jälkeen kaikki eteni nopeasti. He varasivat minulle leikkausajan heti. En ollut hermostunut enkä miettinyt asiaa paljoakaan. En tiedä, miksi se ei vaivannut minua. Tiesin, että kaikki olisi kunnossa kyhmyn poistamisen jälkeen. Suvussamme ei ole rintasyöpää, joten tämäntyyppinen syöpä ei ollut perinnöllinen. En ollut aiemmin ollut sairaalassa tai tarvinnut lääketieteellistä hoitoa, mutta luotin siihen, että terveydenhuollon työntekijät tekevät kaiken voitavansa auttaakseen.
Vuonna 1995 olin 53-vuotias, eli samanikäinen kuin tyttäreni oli sairastuessaan syöpään. Oma tarinani on oikeastaan aivan päinvastainen kuin hänellä. Huomasin kehoni oikealla puolella herneenkokoisen kyhmyn ja mainitsin siitä vuosiseulonnassa sairaanhoitajalle. Hän sanoi, ettei ole mitään syytä olla huolissaan. Muutama kuukausi myöhemmin kotikaupunkiini avautui uusi lääkärikeskus, jonne poikkesin esittämään saman kysymyksen. Nyt kyhmy oli kasvanut jo saksanpähkinän kokoiseksi. En ollut huolissani, ajattelin vain, että se oli vähän epätavallista. Minulle tehtiin muutamia testejä, ja sen jälkeen kaikki eteni nopeasti. He varasivat minulle leikkausajan heti. En ollut hermostunut enkä miettinyt asiaa paljoakaan. En tiedä, miksi se ei vaivannut minua. Tiesin, että kaikki olisi kunnossa kyhmyn poistamisen jälkeen. Suvussamme ei ole rintasyöpää, joten tämäntyyppinen syöpä ei ollut perinnöllinen. En ollut aiemmin ollut sairaalassa tai tarvinnut lääketieteellistä hoitoa, mutta luotin siihen, että terveydenhuollon työntekijät tekevät kaiken voitavansa auttaakseen.