Onnistuneet vauvakutsut

Suunnitteletko vauvakutsuja? Ihanaa! Me tiedämme, miten järjestetään ikimuistoiset yllätysjuhlat.

Fiksulla suunnittelulla, koristeluilla, lahjoilla ja leikeillä piristät ja ilahdutat tulevaa äitiä (ja ehkä myös isää), ennen kuin hartaasti odotettu uusi perheenjäsen saapuu.

Osta vauvojen uutuuksia


Suunnittelu

Vauvakutsut järjestetään yleensä raskauden loppuvaiheessa, noin raskausviikolla 30. Muista tarkistaa myös tulevan äidin aikataulu, jottei hänellä ole muita suunnitelmia juhlapäivälle. Joku vieraista voi esimerkiksi varata äidin viettämään päivää kanssaan pienen tekosyyn turvin. Lähetä kutsut muutamaa viikkoa ennen suurta päivää, jotta varmasti mahdollisimman suuri osa kutsutuista pääsee mukaan.

Koristelut

Juhlien yhtenäinen ja ylellinen tunnelma luodaan väriteemalla. Käytä samaa väriä ilmapalloissa (heliumpallot ovat kaikista juhlavimpia), leivonnaisissa, pöytäliinoissa, konfeteissa, kukkaseppeleissä, lahjoissa ja kukissa. Ehkä jopa vaatteissa! Mitä yhtenäisempää, sen hauskempaa. Saippuakuplat tuovat juhliin sadunomaista tunnelmaa.

Tarjoilut

Kuppikakut ovat vauvakutsujen suosituimpia leivonnaisia. Ne näyttävät houkuttelevilta, ja ne on helppo koristella hauskasti lastenvaunu-, tutti- ja rusettikoristeilla. Kuka voisi myöskään vastustaa pikkuleipiä, cake pops -tikkareita, kauniissa astioissa tarjottavaa jäätelöä tai herkullista kakkua? Noudata väriteemaa myös tarjoiluissa. Alkoholiton drinkki kruunaa kokonaisuuden.
Lahjat

Puhutaanpa sitten lahjoista. Hyviä lahjoja tuleville vanhemmille ovat äitiys- tai vauvakuvaus, erikokoiset vauvanvaatteet, pehmolelut, purulelut, vauvanpeitot, pehmeät äitiysvaatteet, kylpylälahjakortti äidille tai lahjakortti vauvauintiin. Voit myös tarjoutua kokkaamaan illallisen, siivoamaan tuoreiden vanhempien kodin tai vahtimaan vauvan sisaruksia. Varmistakaa keskenänne muiden vieraiden kanssa, että annatte äidille erilaisia lahjoja.

Osta vauvojen uutuuksia


Pelit

Mistä tuleva äiti pitää? Onko hän hauskojen leikkien ystävä vai olisiko henkilökohtaisesti räätälöity tietovisa enemmän hänen mieleensä? Perinteinen leikki vauvakutsuilla on veikata vauvan syntymäpäivää, sukupuolta, nimeä, painoa ja pituutta. Toisessa yleisessä leikissä vieraat jaetaan ryhmiin, ja kukin ryhmä saa yhden kirjaimen. Ryhmien tehtävänä on kirjoittaa ylös mahdollisimman monta nimeä, jotka alkavat valitulla kirjaimella. Lopuksi nimilistat annetaan äidille.

”Omilla vauvakutsuillani kukin ystävistäni oli valinnut yhden kappaleen, joka muistutti heitä ystävyydestämme. Kappaleet laitettiin soimaan ja minun piti yrittää yhdistää ne oikeaan ystävään. Se oli hauskaa!”
 
– Ida Warg, ruotsalainen vaikuttaja ja Elvis-vauvan äiti

Vauvakutsut ovat täydellinen tilaisuus viettää aikaa ystävien kanssa ja hemmotella tulevaa äitiä. Vauvakutsujen englanninkielinen babyshower-nimitys viittaa sateeseen tai suihkuun, ja se kuvaakin hyvin sitä, kuinka tuore äiti pääsee juhlissaan kylpemään lahjoissa ja onnentoivotuksissa. 


Onnea vauvakutsujen järjestämiseen!

Lindexin vauvakutsut
Lapset ovat aina juhlan arvoisia. Siksi myös Lindex järjestää omia ihania vauvakutsuja. Valmistaudu inspiroitumaan tapahtumasta, joka keskittyy yksinomaan vauvojen maailmaan.
 
Lindexin vauvakutsuilla pääset tekemään yksilöllisiä lahjoja, kuuntelemaan mielenkiintoisia luentoja, syömään ja juomaan hyvin, keskustelemaan vauvanvaatteista asiantuntevien työntekijöidemme kanssa, jakamaan kokemuksia muiden vanhempien kanssa ja nauttimaan juhlan tunnelmasta. Pidä silmät auki ja seuraa, milloin Lindexin vauvakutsut saapuvat kotikaupunkiisi.