Kerro kiinnostuksestasi
alusvaatteisiin Alusvaatteiden suunnitteleminen on
erittäin mielenkiintoista. Suunniteltavat vaatteet ovat usein
monimutkaisia. Jotta saa aikaiseksi hyvän ja miellyttävän
istuvuuden ja mallin, tarvitaan suurta tarkkuutta kaikissa
yksityiskohdissa. Materiaalit muodostavat toisen haasteen.
Affordable Luxury -mallistoa varten tuli löytää materiaaleja, jotka
ovat sekä ylellisiä että miellyttäviä käyttää. Jokaisen tulisi
voida suoda itselleen upeat alusvaatteet. Hyvän tuntuisen ja hyvin
suunnitellun alusvaatteen tunne iholla on lyömätön. Oikeilla
alusvaatteilla voi korostaa omaa naisellisuuttaan samalla kun olo
on mukava. Toivon, että naiset inspiroituvat Affordable Luxury
-mallistosta ja että he uskaltavat kokeilla. Tulisi olla itsestään
selvää kaikille voida pukeutua hyviin alusvaatteisiin, hyvien
vaatteiden lisäksi.
Kerro myös kiinnostuksestasi designiin
ja naiselliseen muotiin Minulle on aina ollut itsestään
selvää olla muotisuunnittelija. Jo nelivuotiaana leikin
lankarullilla ja kangaspaloilla samalla, kun lumouduin äitini
ompelukoneesta. Olen aina ollut kiinnostunut hyvistä leikkauksista
ja istuvuudesta, mistä on ollut paljon hyötyä designtyössäni.
Etenkin silloin, kun suunnittelin uima-asumallistoja Espritille,
mutta myös nyt kun olen suunnitellut Lindexille Affordable Luxury
-alusvaatemalliston.
Miten kuvailisit
alusvaatemallistoasi? Affordable Luxury -malliston
alusvaatteet ovat tyylikkäitä ja aistillisia, ja niissä on
naisellista särmää. Värit ovat huomiota herättäviä ja
hienostuneita. Mallisto on laaja ja se koostuu Xx mallista. Haluan,
että naiset pystyvät valitsemaan alusvaatteet tarpeensa ja
mielialansa mukaan, joten mallisto on laaja. Alushousuja on high
waist -mallisista housuista stringeihin. Kaikille malleille on
tyypillistä aistillinen tyyli sekä korkea laatu.
Mikä on
erityistä mallistosi high waist -alushousuille?
High
waist -alushousut ovat tyylikkäät ja ne korostavat naisellista
vartaloa. Läpikuultava nauha paljastaa ihoa ja tuo niihin
seksikkyyttä. Resori on valmistettu erityisesti Lindexille ja se on
joustavampi ja mukavampi kuin monet vastaavat materiaalit. High
waist -housut ovat täydelliset silloin, kun päälläsi on
vartalonmyötäinen vaate. Stringit ovat malliston toinen ääripää.
Mallissa on painoton tunne ja niitä voidaan käyttää sifonkimekon
alla.